Tervetuloa Peikkopuistoon

Puunveistäjä Sixten Öhman on luonut kolmisenkymmentä peikkoteemaan pohjaavaa tarunomaista puuveistosta, jotka on sijoitettu viiteen ryhmään Villa Mecheliniä ympäröivän Vänskapstigenin (Ystävyydenpolun) maastoon. Kutsumme mukaan rauhalliselle kävelyretkelle Bromarvinpeikkojen jalanjäljissä. Jokainen viidestä veistosryhmästä kertoo tarinan erityisestä jaksosta tai vaiheesta peikkojen elämässä.

Ensimmäinen ryhmä

Tässä näemme kolme pientä, kauhuissaan olevaa peikkoa, jotka yrittävät piiloutua. Bromarvinpeikot Mille, Nille ja Ville ovat saapuneet. Mutta miksi peikot tuotiin Bromarviin? Tarinamme Bromarvinpeikoista perustuu vanhoihin muistiinpanoihin ja anekdootteihin ja se saa alkunsa1800-luvun toiselta puoliskolta. Kaikki vaikuttaa käynnistyneen Bromarvin koilliskolkassa Korsuddarna nimisessä paikassa asuneiden naapurusten välisestä tunnepitoisesta kiistasta. Perinteisimmässä tarinassa riitaisia naapureita on kutsuttu Suurtorppariksi ja Pikkutorppariksi. Suurtorppari, joka vaikuttaa olleen varsinainen kuumakalle, koki tulleensa loukatuksi ja nöyryytetyksi. Tapahtumien kulusta liikkuu eri versioita, mutta Suurtorpparilla oli vakaa aikomus kostaa Pikkutorpparille. Ja perusteellisesti! Suurtorppari matkusti syksyllä 1867 hevoskyydillä Helsinkiin. Hän aikoi ostaa kolme peikkoa. Suurtorpparin rahat riittivät kuitenkin vain yhteen peikkoon. Ne kaksi muuta peikkoa hänen oli vuokrattava. Suurtorpparin suunnitelmana oli peikkojen avulla kaikin mahdollisin tavoin kostaa Pikkutorpparille ja tämän perheelle. Kosto on suloinen, kuten on tapana sanoa! Bromarviin tuodut peikot osoittautuivat lyhytkasvuisiksi ”olennoiksi”, jotka olivat sekä kauhuissaan että säikkyjä. Ne eivät kaikesta päättäen olleet saapuneet vapaasta tahdosta, vaan pakotettuina. Ulkoisesti ne muistuttivat monin tavoin meitä ihmisiä, mutta olivat kuitenkin jossain määrin erinäköisiä, esimerkiksi kallon muodon ja nenäluun osalta. Ehkä kaikkein tyrmistyttävintä oli kuitenkin: Niillä oli häntä! Vastamuuttaneiden olentojen väitettiin alunperin saapuneen Virosta. Bromarviin tullessaan ne puhuivat ruotsia. Ne saivat nimikseen Mille, Nille ja Ville. Joissakin tarinoissa kerrotaan vain kahdesta peikosta ja yhdessä tarinassa ne kulkevat nimillä Nix ja Nax. Peikkojen määrästä ja nimistä on läpi aikojen ollut erilaisia käsityksiä. Uskomme peikkoja olleen kolme ja että niiden nimet olivat Mille, Nille ja Ville. Aluksi peikkojen luultiin voivan olla näkymättömiä, mutta ne osoittautuivat pian laskelmoivan oveliksi piiloutujiksi, joita oli vaikea havaita niiden harmaissa nutuissa. Lisäksi ne olivat tavattoman vikkeliä liikkeissään. Ne asuivat aluksi pienen aikaa Suurtorpparin ladossa, mutta pian tuli aika muuttaa Pikkutorpparin luo. Toimeksianto saattoi alkaa!

Toinen ryhmä

Bromarvinpeikkojen suurudenaika. Nyt ne ovat varttuneet. Ne huokuvat ilkeyttä ja pahuutta herättäen inhoa ja hätää. Peikot ottavat tehtävänsä tosissaan. Pikkutorpparin perhe havaitsi tietysti tuota pikaa saaneensa kutsumattomia vieraita. Peikot olivat aluksi syrjäänvetäytyviä ja odottavalla kannalla, mutta aikaa myöten niistä tuli uskaliaampia ja röyhkeämpiä. Hyvin pian osoittautuisi, että peikot ottivat tehtävänsä tosissaan. Ne kiusasivat Pikkutorpparin perhettä, niin lapsia kuin aikuisia, moninaisin ilkeyksin ja vahingonteoin. Kujeet olivat välillä suhteellisen harmittomia mutta usein oli kyse suoranaisesta henkisestä terrorista. Peikot olivat sekä kekseliäitä että häpeämättömiä. Joskus oli kyse ilkivallasta kotieläimiä kohtaan, joskus taas ällöttävyyksistä, huonosta hygieniasta tai elintarvikkeiden ja ruoan väärinkäytöstä. Kutsumattomat kiusanhenget ajoivat Pikkutorpparin perheen hulluuden partaalle. He olivat neuvottomia eivätkä tienneet miten olisivat päässeet eroon loisasukeistaan. Perhe yritti karkottaa peikot taikauskolla ja Jumalan sanan avulla. Viimeisenä keinona yritettiin päästää ryöstelijät päiviltä. Mikään ei tepsinyt. Peikot jatkoivat entiseen tapaan ja koston kierre sen kuin jatkui. Pian kyläläisetkin alkoivat reagoida peikkojen häiriköintiin. Kanssakäymistä Pikkutorpparin perheen kanssa alettiin välttää ja erityisesti lapset jätettiin yksin. He eivät enää saaneet leikkiä muiden kylän lasten kanssa. Tilanne muuttui vähitellen Pikkutorpparille kestämättömäksi. Perhe antoi periksi kamppailussaan peikkoja vastaan ja päätti muuttaa pois. Peikot olivat suoriutuneet ainoasta tehtävästään menestyksellä. Suurtorppari saattoi tuntea olevansa tyytyväinen. Hän oli saanut kostonsa. Tarinan mukaan Pikkutorppari muutti Tenholan Trollshovdaan. Kun Suurtorpparin – suoritetun toimeksiannon jälkeen – piti palauttaa kolme peikkoa helsinkiläiselle myyjälle kävi kuitenkin ilmi, että tämä suostui ottamaan vastaan vain Villen, joten Millen ja Nillen oli palattava Bromarviin. Nyt nämä kaksi peikkoa muuttivat Suurtorpparin luokse, joka aivan yllättäen sai maistaa omaa, katkeraa lääkettään. Mille ja Nille jatkoivat häiriökäyttäytymistään – tällä kertaa Suurtorpparin luona. Sananparsi, jossa todetaan että se joka toiselle kuoppaa kaivaa itse siihen lankeaa, osoitti jälleen pitävän kutinsa. Juuri kyseisenä ajanjaksona, vuodesta 1867 vuoteen 1888, peikot jättivät syvimmät jalanjälkensä kyläläisten tietoisuuteen. Silloin luotiin kuva Bromarvinpeikoista – häijyinä, suorastaan pirullisina ja ällöttävinä olentoina. Stereotyyppiseen kuvaan Bromarvinpeikoista ladattiin alentavia ja mustamaalaavia ennakkoluuloja, jotka ovat sitkeästi säilyneet meidän päiviimme asti.

Kolmas ryhmä

Bromarvinpeikot muuttavat synkkiin metsiin ja katkaisevat yhteydet ympäröivään maailmaan. Ne muodostavat perheen ja saavat lapsia. Luonnosta tuli niiden tärkein oppimestari ja Ville palaa Bromarviin. Peikot pääsivät oman elämänsä herroiksi Suurtorpparin kuoltua 1888 peikot muuttivat Korsuddarna nimiseen paikkaan Orvlaxin Kalvdalissa, jossa Suurtorpparin tytär asui. Matka jatkui pian Padvan rajalla sijaitsevaan Skönvikiin ja sieltä eteenpäin Vättlaxvikeniin.Vähitellen peikot sopeutuivat tyynempään elämään ja ilkivalta alkoi vähetä. Suurtorpparin tytär kuoli 1920-luvun alussa, jolloin peikot yhtäkkiä joutuivat kodittomiksi. Ne asettuivat kaikesta päättäen asumaan synkkiin metsiin ja katkaisivat samalla kaikki yhteydet kyläläisiin. Sitä seuraavasta ajanjaksosta on erittäin niukasti mustiinpanoja. Pian kyläläiset unohtivat peikot ja monet uskoivat niiden muuttaneen Bromarvista, ehkä saatuaan suoritettua tehtävänsä. Toiset uskoivat niiden kohdanneen luonnollisen kuoleman, tai kyläläisten onnistuneen kaikessa hiljaisuudessa päästämään ne päiviltä ja että peikkojen taru oli siinä. Tänään tiedämme kuitenkin totuuden. Seuraavan ajanjakson peikot omistautuivat itsetutkiskelulle – ne alkoivat pohdiskella mitä oikein olivat kokeneet ja miksi ne olivat käyttäytyneet kuten olivat tehneet. Ne työstivät traumaattisia kokemuksiaan yrittäen päästä perimmäisten syiden äärelle. Ne ymmärsivät etteivät voineet jatkaa entisissä jalanjäljissä. Ne alkoivat rakentaa unelmaa aivan toisenlaisesta elämästä täysin uusin arvoin. Peikkojen taustasta ja käyttäytymisestä on annettu ainakin kolme eri tulkintaa. Ensinnäkin eräs arvostettu Åbo Akademin professori on esittänyt että Bromarvinpeikkoja koskevissa tarinoissa on kyse silkasta orjakaupasta. Suurtorppari oli maksanut saadakseen peikot kostamaan Pikkutorpparille ja hänen perheelleen – eli kyseessä on tyyppiesimerkki sen ajan ihmiskaupasta. Oman teorian on esittänyt toinen hyvämaineinen tiedemies, jonka arveluiden mukaan peikot mahdollisesti edustavat jo kuolleeksi luultua ihmislajia – neandertalinihmistä. Näemme neandertalinihmisen mieluusti sekä epä-älyllisenä että eläimellisenä olentona. Olisikohan siinä enemmän kiehtovaa fantasiaa kuin faktaa? Peikoilla itsellään oli toinen käsitys. Ne väittivät olleensa tavallista kansaa siinä missä me ihmisetkin, mutta että olivat joutuneet Mustakirjan aivopesemiksi. Eräs bromarvilainen on yksityiskohtaisesti kertonut Mustakirjasta, joka oli erään lahkon jäsenkirja. Lahko vaikutti jäsenten ajatteluun ja käyttäytymiseen. Kertojan mukaan lahkosta oli lähes mahdotonta irrottautua. Bromarvinpeikot eivät siis olleet varsinaisia satupeikkoja tai maahisia. Edes tiede ei siis ole pystynyt tarjoamaan yksiselitteistä vastausta kysymykseen olivatko ne peikkoja – tai ihmisiä tai mahdollisesti eräänlainen risteytys. Tämän ajanjakson aikana Ville liittyi uudestaan Bromarvinpeikkojen joukkoon. Hän oli matkustellut ympäriinsä keräten omia elämänkokemuksia ja nähnyt Bromarvin ulkopuolista maailmaa. Mille ja Nille perustivat omat perheet saaden lapsia ja lastenlapsia.

Neljäs ryhmä

Kaksi Bromarvinpeikkojen uuden sukupolven edustajaa etsii yhteyttä kyläläisiin. Tervetuloa keskustelutuokioon penkille! Ihaile lahdelle avautuvaa näkymää tai huomaa mäntyjen latvukset. Peikkojen paluu Nyt tarina saa aivan uuden luonteen. Vanhat muistiinpanot ja sitkeästi säilyneet kaskut eivät sisällä mitään tietoa kyseisestä vaiheesta peikkojen elämässä. Tässä kohdin myönteinen näkemys peikoista nousi vallitsevaksi. Ajallisesti siirrymme nykyaikaan tai ainakin lähihistoriaamme. Peikot uhrasivat paljon aikaa pohtiessaan miten ne pystyisivät vapautumaan stereotyyppisestä peikkokäsityksestä ja voittaisivat kyläläiset puolelleen.2000-luvun alussa tapahtuu kuitenkin äkillisesti jotain yllättävää ja merkittävää. Tiedämme peikkoperheiden – nyt on todellakin kyse perheistä – asuneen syvällä Bromarvin metsissä ilman yhteyksiä kyläläisiin. Peikkolapset eivät käyneet koulua vaan tahtoivat mieluiten nukkua päivät pitkät. Heidän lempipuuhaansa oli sotkea paikkoja, kaataa roska-astioita ja tyhjennellä paperikoreja. Eräänä päivänä yksinäinen peikko jäi kiinni kirkonkylän koulun pihalla juuri kun se oli kaatamassa roska-astiaa. Yhden oppilaan onnistui ottaa peikko kiinni. Samalla hän sai neronleimauksen opettaa peikoille miten luonnosta tulisi huolehtia ja roskia käsitellä. Samanaikaisesti peikot oppivat lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan. Tuumasta toimeen: peikkolapset asettuivat koulun penkille yhdessä muiden oppilaiden kanssa. Kyläkoulu oppilaineen osoitti toisin sanoen suurta ennakkoluulottomuutta ja aitoa arjen suvaitsevuutta. He kutsuivat vastenmielisiksi koetut peikot mukaan, ojensivat kätensä ja tekivät kaikkea yhdessä. Pian peikot oivalsivat etteivät ne sen enempää voineet kuin halunneet asua eristyksissä synkissä metsissä. Ne halusivat mukaan osaksi kyläyhteisöä. Ne ymmärsivät, että ennakkoluulot, viha ja rasismi saattoivat johtua yhteyksien puutteesta. Me lausumme surutta yleistyksiä muukalaisista – koska emme tunne heitä. Peikkojen ratkaisu oli yksinkertaisesti: lisää yhteyksiä!

Viides ryhmä

Yhdessä – Bromarvinpeikkojen lapset ja lapsenlapset elävät nyt yhdessä samanikäisten kyläläisten kanssa. Mutta onko kaikilla häntä? Yhdessä – vaihtunein roolein? Vuonna 2017 juhlittiin Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlia. Juhlavuotta vietettiin monin tapahtumin, joiden yhteisenä teemana oli ”Yhdessä”. Kyläkoulu antoi jälleen osoituksen kaukokatseisuudestaan organisoimalla uraauurtavan projektin. Siihen sisältyi mm. peikkonäyttely Villa Verassa, peikkopostijakelu kyläkauppa SkafferiEtissä ja kynttiläkulkue Furutorpista koulun pihaan. Mullistavaa oli että peikot perheineen oli kutsuttu mukaan. Ne osallistuivat kyläläisten kanssa rinta rinnan ja yhdenvertaisina kotitekoisten lyhtyjen kanssa esittäen oma lauluja ja runoja. ”Runoja siitä miten valo lopulta aina tunkeutuu kaiken läpi”, koulun rehtori Maria Berg tiivisti oivaltavasti. Koulun projekti osoitti että asenteet Bromarvinpeikkoja kohtaan olivat muuttuneet. Sinä maagisena iltana sana ”yhdessä” sai konkreettisen sisällön. ”Tilaisuus kasvatti sosiaalista pääomaa ja lavensi kulttuurista monimuotoisuutta”, Valtioneuvosto totesi arvioinnissaan. Harvinaisen viisaasti sanottu, naulan kantaan, ainakin Bromarvinkoulun juhlaprojektin osalta. Kylältä ja sen asukkailta oli vienyt tarkalleen 150 vuotta hyväksyä peikot ja kelpuuttaa ne kyläyhteisön täysiarvoisiksi jäseniksi. Maailma on muuttunut 150 vuodessa perustuksiaan myöten. Siihen aikaan kun peikot tuotiin kylään elettiin pysähtynyttä elämää pienissä paikallisissa kuplissa eikä juuri tiedetty ulkopuolisesta maailmasta. Elämä oli selviytymistaistelua – jokapäiväisestä leivästä – osaamisen taso oli matala ja ajanhenkeä leimasi jumalanpelko. Maaperä taikauskolle ja yliluonnolliseen uskomiselle oli toisin sanoen mahdollisimman otollinen. Peikoilla oli silloin selkeä tehtävä.Tilanne on nykyisessä globaalissa maailmassa lähes päinvastainen. Tiedon määrä kasvaa räjähdysmäisesti, suuri osa maailman väestöstä elää aineellisessa yltäkylläisyydessä, keskimääräinen elinikä on enemmän kuin kaksinkertaistunut. Muutostahti kiihtyy ja ihmisen kyky käsitellä monimutkaista ympäröivää maailmaa asetetaan kyseenalaiseksi. Kuljemme kohti ennalta- arvaamatonta, vaaroja ja mahdollisuuksia täynnä olevaa tulevaisuutta. Nyt tehtävänä on välttää romahdus. Voi kuulostaa mahtipontiselta, mutta tulevaisuuden pelastamiseksi ihmiset tarvitsevat nyt peikkoja hätiin. Olemmeko valmiit roolien vaihtumiseen?